maanantai 10. huhtikuuta 2017

Lopputalven onginnat

Jäitä löytyisi vielä pienen ajomatkan päästä mutta pahin polte on tältä talvelta jo mennyt ja alkava avovesikausi vie ajatukset jo kauas pois jäiltä. Olihan tämä jääkausi pisin pitkään aikaan täällä Pirkanmaan korkeudella, aloitus tapahtui jo marraskuun alkupäivillä ja kausi jatkui omalla kohdalla aina maaliskuun lopulle asti. Reissuja siis kertyi runsaasti talven mittaan eikä sen suhteen jäänyt mitään hampaan koloon. :)

Lopputalvesta tuli käytyä muutama reissu myös haukia onkimassa, sen verran mitä ahvenen pilkinnältä kerkesi. Hommasin keväällä luvat yhdelle uudelle suht laajalle vesistökokonaisuudelle ja siellä kiertelin muutaman reissun täysin uusia alueita. Jotenkin nihkeän vaikeita reissuja oli useita mutta yksi ihan lupaava alue löytyi ja täällä kalamäärät pyöri reissusta toiseen 10-20 kalan välissä. Kontakteja parempiin kaloihin oli useista reissuista ja hyvästä tutinasta huolimatta yllättäen vain yksi. Tämä aurinkoisena päivänä ahventäkyä purrut 104 cm järvihauki jäikin kevättalven suurimmaksi haueksi omalta osaltani.



Täkyvavat ja pilkkikamat on nyt pakattu varastoon odottelemaan tulevia jäitä, on aika kääntää katseet avovesikauteen 2017 joka todennäköisesti aukeaa hyvinkin pian!

-Juho M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti