tiistai 6. syyskuuta 2016

6.9.vertsureissuja

Viimeaikoina vesillä on tullut vietettyä aikaa lähinnä vertsukepin varressa. Isot kuhat on tuottanut todellisia haasteita ja välillä on tuntunut siltä ettei niitä saa ottamaan millään jigeihin. Sen sijaan karkeat hauet ovat olleet syönnillä. Suurhauki ei ole ollut kovin harvinainen tapaus vertsukepin päässä, parhaimpana päivänä näytillä kävi 3 +1metrin kalaa, joista suurimmalla oli mittaa 107cm.



                           
                                        107cm,7,2kg

Karkeampi hauki lepää matolla

Hyvinkin totuttu näky..







Tänään oli vuorossa jälleen syvän päällysten vertsuttelua. Aikasin aamulla tuuppaan veneen vesille sumuiseen keliin. Ensimmäinen iso kaiku löytyy lähes heti, kalalla tuntuu olevan kova vauhti päällä eikä se päästä venettä päälle vaan singahtelee aina sivuun kun vene lipuu kohti.. Päätän jättää tämän rauhaan ja etsiä seuraavaa kalanäyttöä. Kauaa ei tarvitse ajaa ja muutaman minuutin jälkeen löytyy seuraava. Sama skaala toistuu ja en pääsee tiputtamaan kalalle jigiä ajattelin että tuskin nämä kalat kuitenkaan jigiä kelputtaa kun ovat muutenkin niin säikkyjä. Lähden etsimään jälleen uutta kaikua. Jonkin ajan kuluttua se löytyy ja jälleen kalalla on todella kova vauhti päällä... Päätän kuitenkin yrittää päästä syöttään sille jigiä, useita kertoja yritän saada kalan alle ja lopulta onnistun. Lasken jigin ja kala ampuu heti kiinni! Nyt tuntuu hyvin kuhamaiselta, hetki tiukkaa vääntöä ja kohta haavissa lepää todella odotettu näky, iso kuha! Nopeasti mitat kalasta ja tietysti kuva..  Tälle kalalle kertyy painoa 5,45kg ja pituutta 83cm. Kala takaisin omaan elementtiinsä. Fiilikset on pirun hyvät! Niin paljon vaikeita tunteja takana tämän haastavan lajin parissa ja lopulta se palkitaan :)


Homma jatkuu ja ajelen tyhjää jonkin aikaa kunnes löydän alueen missä on hyvin suuria kaikuja. Seuraavat pari kalaa hylkää kaikki tarjoukset. Löydän jälleen mukavan kaiun 8m vedestä, ensin kokeilen 7 tuuman jigiä, ei kelpaa ja kala ui paikalta hieman sivuun. Uudestaan kalan päälle ja nyt kokeilen 10 tuumaista jigiä. Siihen runtataan ja kovaa! Kalalla on mukavasti menohaluja ja olen varma että kyseessä on suurhauki. Hyvien vääntöjen päätteksi pääsen irrottelemaan isopäiseltä hauelta koukkuja suupielestä, nyt voisi olla kauden pisin vertsuhauki! Ja niinhän se onkin. Sporttisen mallinen hauki kellottaa vaakaan 7,5kg lukemat 111cm varrella. Pitkä mutta laiha siis :)



Aluueella tuntuu olevan nyt todella hyvin kaloja liikenteessä ja vähän väliä pääseen niille tarjoilemaan erilaisia jigejä mutta ei kelpaa ei.. Puolenpäivän tienoilla löytyy lopulta kaiku mille jigi maistuu. 7 tuumaista lunkkeria viedään ja kohta pääsen haavimaan päivän toisen kuhan! Aika samasta muotista kuin aikasempi kuha. Tällä pituutta 85cm ja painoa 6,05kg :) Hyvältä tuntuu taas onnistua!




Tämän jälkeen saan vielä pari hyvinkin haukimaista tärppiä ja yksi todella suuri kaiku kelpuuttaa jigin 5m veneen alta. Vastaria kehiin ja jarru antaa reilusti myöden sillä olin sen unohtanut löysälle viime kalan kanssa. Kala kuitenkin tarttuu, mutta ei tarpeeksi hyvin.. Juuri kun olen saamassa kalan pintaan se irtoaa todella muhkeiden pyörteiden saattelemana.. Näitä sattuu ei voi mitään.. Vähän harmittaa, mutta ei pahasti kun päivä on ollut muuten niin loistava! Päivä alkaa oleen pikkuhiljaa pulkassa, sopivasti alkaa akuistakin virta loppumaan. Palailen rantaan ja matkalla viellä käyn kokeilemassa yhtä pykälää pienempää kaikua, se ottaa toiseen tarjottuun jigiin ja käsissä käy kääntymässä 64cm kuha, tähän onkin hyvä lopettaa varsin antoisa päivä!



-Handyy

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti