keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Suurhaukia liikkeellä

Torstaina lähdin katsomaan erästä lahdukkaa jonka vesi on yleensä todella sameaa. Tuulet olivat sellaiset että hyvällä tuurilla vesi saattaisi olla jopa kirkastunut.

Hieman yli kaksi sain renkaan vesille. Fiilis nousi kattoon kun vesi oli paljon kirkkaampaa mitä olisin uskaltanut edes toivoa. Chartti-pinkki hd siimanpäähän ja vispaamaan. Toisella heitolla puikko näytille. Jokunen heitto ja nelosen kala irroitettavana. Samanlainen tahti jatkuu kunnes joku painavampi kala paukauttaa kiinni. Kala ei millään meinanut näyttäytyä ja ajattelin että nyt on hyvä kala. Yllätyin hiukan kun kala näyttäytyi ja olikin abaut vähän alta seiska. Aivan mahtava alku, kaksi tuntia kalastusta, 18 kalaa ja viimekeväänä parhaiten pelittänyt spotti vielä edessä.

Aloin pikkuhiljaa siirtymään ränniä kohti. Matkalla nousi muutama fisu...
Nyt oltiin rännin reunalla ja ensimmäisellä heitolla karkea kala irroitukseen. Toinen heitto ja taas mukava kala renkaaseen, kolmas heitto ja sama jatkuu. Muutama tyhjä heitto kunnes parempi kala höyrii perhon. Hyvän väännön jälkeen kala kehtoon. Muutamat räpsyt ja kala takas.

103cm/7,2kg

Rännistä napsuu tasaisesti kalaa. Nyt siirtoa rännin ulommalle reunalle. Ensimmäisellä heitolla metrikala seuraa perhoa, seuraavalla käy täräyttämässä ja kolmannella tarttuu, mutta vain hetkeksi. Prkl, eikä ota enään. Tästä alkaa hetkellinen karkuutusputki. Monta puikkoa irti, joku kutosen kala ja jotain todella raskasta oli hetken kiinni, mutta irtoaa.... Tämän jälkeen potkin takaisin rännin rikkonaiseen reunaan jossa kalaa tuntui olevan todella hyvin. Nyt kiskoin pitkiä heittoja tyngän sekaan. Kalaa tuntui olevan loputtomasti tällä spotilla, vähän väliä tuli tärppejä ja kalaakin pääsi irroittelemaan. Seasta rouhaisi raskaampi kala. Tämä kaveri laittoi kunnon taistelun pystyyn, mahtavan vääntämisen jälkeen edellistä suurempi kala lipui kehtoon. Taas rannalle...
Komealla kalalla oli mittaa 107cm ja painoa 8,6kg.  Huhuh mikä päivä :)


Fiilistelyjen ja pidennetyn lakisääteisen jälkeen oli taas aika jatkaa hinkkaamista. Meininki jatkuu siitä mihin jäätiin, eivätkä kalat tunnu millään loppuvan kyseisestä 50m leveästä spotista. Yhtäkkiä pitkään tyngän sekaan sijoitettuun heittoon tumpsautettiin rauhallisesti. Pitkät pään ravistukset kertoivat kalan olevan hyvän kokoinen. Kohta kala näyttäytyi ja mielessä kävi jo mahdollinen kerhokala. Tämä tapaus ei halunnut taistella sen enempää, vaan ui suosiolla kehtoon. Pituutta kalalla kyllä on muttei muuten missään ihme kunnossa. Rantakeikkaa pukkaa.
Mittoja komealla kalalla oli: 110cm/9,35kg  Aivan perkl mahtava päivä!



Taas oli fiilistelytauon ja puhelun paikka. Samainen reuna antoi vieläkin kalaa, joskin ehkä hiukan alkoi hiljenemään. Illan jo hämärtyessä kappaleita oli noussut 48 ja tavoitteena oli vielä päästä viiteenkymmeneen. Palasin päivän aloitusreunaan. Otti oli selkeästi jo hiipunut tai kalat koukutettuja. Mutta silti joitain kavereita oli vielä paikalla ja kolme puikkoa kävi morottamassa.

Todella upea päivä. En olisi koskaan uskonut näillä vesillä pääseväni tällaisiin kappalemääriin ja sekaan osui vielä kolme nättiä kalaa.
n.7h kalastuksen saldona: 51 kalaa ja kolme suurhaukea.

Lauantaina oli tarkoitus mennä torstain paikoille, mutta paikalle päästyä tuli esteitä ja paikkaa piti vaihtaa. Tämän takia meni hommasta fiilikset eikä kalastuksesta meinanut tulla oikein mitään. 4h heittelyn tuloksena 9 puikkoa.

Maanantaina päätin lähteä koettamaan viime syksynä toiminutta paikkaa. Kahdentoista aikaan aloitin vispaamaan. Aloituspaikasta sain neljä puikkoa. Jatkoin matkaa syksyllä pelittäneille spoteille, mutta nämä olivat melko hiljaisia, pari kalaa kävi ylhäällä. Seuraavat tunnit olikin aivan hiljaisia kunnes illemmalla palasin aloituspaikoille. Heti sain ylös muutamat kalat ja yksi nätti osui sekaan.

102cm/7,7kg

Tuon jälkeen tuli vielä yksi puikko ja mahdollisesti paremman kalan karkuutus.


-Kabanossi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti