keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Kun reikä osuu kohdalleen

Viime vklp tuli vietettyä mökkeillen ja samalla tietysti pilkkien. Perjantaina oli ensimmäinen pilkkipäivä. Ajattelin olla jäällä jo aamuhämärissä mutta kuinkas kävikään.... Kello kyllä herätti aikaisin aamulla ja heräsinkin siihen, mutta uni vei vielä voiton. :) Vihdoin aamupäivällä hyvin levänneenä pääsin jäälle. En viitsinyt enää lähteä kauemmas ajelemaan vaan päätin onkia mökin lähivesiä rennolla otteella. Suunnistin paikalle josta olen jigillä saanut nättejä ahvenia mutta tasuria en ole tuolla vielä heilutellut. Ensimmäinen reikä vajaan 9 m veteen ja rauhassa sai tasuri uida. Kairailin pikkuhiljaa kohti syvempää 12-14 m ränniä ja yli kympin vedessä alkoi kalaa näkyä joka reiällä. Tavoitekokoisia ei vain tuntunut paikalla olevan, pelkkää silppua näkyi kaiussa. Parin tunnin onginnan jälkeen saldona oli yksi varovainen tärppi kevennettyyn.

Välissä kävin mökillä katsomassa ampumahiihtokisan ja illaksi lähdin paikalle josta kuukausi sitten tuli parilla reissulla mukavasti filekalaa, suurimmat reilun puolen kilon kaloja.
Heti ensimmäisellä reiällä pari kalaa kävi varovasti katsomassa tasuria mutta painuivat pohjaan enkä saanut niitä sieltä enää nousemaan. Vielä yhdellä reiällä kävi joku tasuria katsomassa, muuten sai ihan tyhjää kaiun näyttöä tuijotella. Päivän saldo oli siis munat pataan. Ainoa tapahtuma tuo aamupäivän varovainen tärppi. Hieno keli oli kyllä jäällä, mieli lepäsi vaikka kalaa ei tullutkaan.
Komeita railoja oli ilmestynyt sinne tänne, sitä se tekee kun yöllä on pakkasta ja päivällä reilusti plussan puolella. Osa railoista oli sen verran isoja että varovainen saa niiden kanssa olla.


Lauantaille olikin sitten luvassa ihan toisenlainen reissu, eli tällä kertaa lähdin liikkeelle aamuhämärissä ja tarkoitus oli onkia pitkä päivä sitä isoa yrittäen.
Viime aikoina on se kaikkein kovin into tasuripilkintään ollut jotenkin hukassa, tänä talvena on tullut käytyä kuitenkin todella paljon jäällä ja nuo helmikuun lopun onnistumiset jotenkin tyhjensivät pajatsoa sen verran että en ole oikein saanut sellaista kunnon tekemisen meininkiä enää sen jälkeen päälle. Nyt oli kuitenkin pitkästä aikaa huikea fiilis, tunne hyvästä päivästä oli vahva. Monet varmasti tietää tämän kyseisen fiiliksen. :) Itse pidän kalastuksessa todella tärkeänä hyvää fiilistä ja vahvaa uskoa omaan tekemiseen. Nyt oli juuri sellainen tunne ja oli hienoa kävellä mestoille auringon noustessa.

Kaveri oli tuttuun tyyliin nopeampi liikkeelle lähdössä ja oli jo onkinut useamman reiän ennen kuin itse kerkesin pelipaikalle. Hiljaista oli kuulemma vielä ollut.
Tein reiän vähän matkan päähän ja aloin itsekin onkimaan. Kohta kaveri veti vierestä tapsipilkillä muutaman ahvenen, joista pari filekokoisia.
Itse ongin alkuun muutaman reiän tyhjää kunnes yhdellä reiällä oli vihdoin eloa. Olin onkinut välivesiä jonkin aikaa läpi mutta kaiku piirsi vain tasurin jättämää viivaa, kaloja ei näkynyt. Päätin laskea Pääevän salakannahkaisen kevennetyn ihan pohjalle ja samantien tuli terävä tärppi kun n. 400 g ahven napsautti kevennetyn peräkoukkuun. Jes, munat pois padasta!
Jatkoin onkimista tuolla reiällä lisäkalojen toivossa. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen paksu viiva irtosi pohjasta ja nousi jyrkästi kolmisen metriä pohjan yläpuolella uitettua tasuria kohti mutta ei ottanut. Siinä oli selkeästi kunnon ahven tarjolla. Päivystin tuolla reiällä vielä tovin ja toisenkin tasureita vaihdellen, mutta turhaan. Sitä kalaa en enää tavoittanut.

Kairailin muutaman uuden reiän ympäristöön. Yhdestä luukusta sain pari pientä ahventa ja vähän sivummalta yhden hyvän nousun joka ei kuitenkaan ottanut.
Takana oli jo useampi tunti ongintaa heikolla menestyksellä ja kello lähestyi puolta päivää.
Päätimme kaverin kanssa tehdä pienen siirtymän vähän sivummalle jossa oli kartan mukaan mielenkiintoista pohjanmuotoa. Teimme reiät vierekkäin ja kaiussa alkoi näkyä kalaa samantien. Kaverin kevennettyyn otti heti n. 250 g ahven ja muitakin oli kuulemma tarjolla. Itse sain Eepen Seiskaplussalla n. 300 g ahvenen, tässäkin kaloja oli hetken aikaa enemmänkin mutta en saanut niitä enää ottamaan. Sitten ne jo hävisivätkin eivätkä tulleet takaisin. Viereiseltä reiältä sain vielä yhden nousun mutta muuten paikka vaikutti hiljaiselta. Päätin lähteä pikkuhiljaa etenemään kohti 10 m pattia kaverin lähtiessä toiseen suuntaan.

Pari reikää olin jo onkinut tyhjää kunnes jäässä näkyi varman kalapaikan merkki, eli kahden pienen halkeaman muodostama rasti jäässä. :D Ajattelin että kokeillaan nyt tästä ja pyöräytin reiän.
Silppua näkyi heti kaiussa mutta ne hävisivät nopeasti. Sitten saikin tasuria uitella jälleen kerran ihan rauhassa. Olin jo vaihtamassa reikää kun päätin vielä kokeilla reilusti ylempää välivedestä, joten vedin Eepen Seiskaplussan nopeasti pohjan tuntumasta n. 6 m jään alle. Vettä tässä oli 13 m. Samantien lähti viiva tulemaan jyrkästi tasuria kohti. Se tuli niin kovaa että kalan koosta ei voinut vielä sanoa mitään. Vähän ennen tasuria se hidasti vauhtia ja silloin selvisi ettei ole ihan pieni ahven kyseessä. Varovainen tärppi mutta en saanut kalaa tarttumaan vaan se lähti painumaan pois. Jatkoin kuitenkin nostoa ja kala kääntyi vielä tasurin perään ja otti uudelleen. Nyt en enää ryssinyt vaan kala pysyi kiinni. Mukava ahven nousi jäälle, 993 g/41 cm. Tunne oli hieno, kova yritys palkittiin nätillä ahvenella!


Päivä oli jo pelastettu tuolla kalalla joten jonkun aikaa meni siinä taas fiilistellessä ennenkuin pystyi jatkamaan onkimista. Seuraavaksi veteen pääsi uusi salakannahkainen Pääevän kevennetty. Kohta puhelin soi ja vastasin siihen, samalla tasuria metri pohjan yläpuolella uitellen. Juuri kerkesin puhelimeen sanoa että ei ihan mennyt kilo rikki edellisellä ahvenella kun huomasin kaiussa paksun viivan joka lähti jyrkästi kohti tasuria. Äkkiä puhelin sivuun ja sitten painava tärppi jo tulikin. Kala iski kevennettyyn sellaisella raivolla että taisin kaverille jo huutaa jotain hauesta. Siima kiertyi mukavasti sormien ympärille kun vinttasin raskaan tuntuista kalaa jäätä kohti. Kohta avantoon ilmestyi aika komea näky, se on sittenkin ahven! Heti oli selvää että nyt meni kilo rikki. Ja niinhän se meni, 1174 g/43 cm oli kalan strategiset mitat. Kala oli ottanut kevennettyyn ihan tositarkoituksella, päätykoukku oli syvällä suussa ja kala oli vielä vatsakoukustakin kiinni. Tärppikin oli kyllä hieno, ei mitään vatsakoukun nypläystä vaan kunnon polkaisu!



Tässä vaiheessa fiilis alkoi olla jo aika pirun kiva, sen verran harvinaista herkkua tällaiset päivät ovat! Vielä hetken aikaa ongin tuota samaa reikää saaden muutaman pienen ahvenen. Välillä kaiussa näkyi myös isompiakin mutta en saanut niitä ottamaan. Päivä oli ollut jo sen verran hyvä että hyvillä mielin pystyi lopettamaan jo reilusti ennen hämärää. Kymmenkunta ahventa oli päivän saldo omalta osalta, 1174 g/43 cm, 993 g/41 cm ja lisäksi muutama 200-400 g + pienempiä.

1174 & 993 g
Nämä on niitä päiviä joita kelpaa muistella sitten myöhemmin. Kiitokset vielä kaverille ikimuistoisesta päivästä. :)

-Suurkalastaja

4 kommenttia:

  1. Uppeeta :) Mulla on oikeestaan ennen jokaista reissua se fiilis, että nyt tulee hyvä päivä kalojen suhteen. Se on kuitenkin yleensä "väärä hälytys". Ehkä yksi reissu kymmenestä antaa hyvän saaliin. Mutta toivossa on hyvää elää :) Vielä se tavoite 1kg odottaa toteutumistaan.. Ehkä sen takia kytö on vielä kovempi aina kalaan, kun mulla se pajatso on antanut vasta muutaman roposen. Kyllä minä olen sitä muuten pelannut aika paljon ja viimeiset pennoset siihen aina tunkenut eli kai sen on joskus tyhjennyttävä mullakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se kilon ahven sinullekin osuu, sinun rapsoja seuranneena uskoisin että se on vain ajan kysymys! :)

      Poista
  2. On kyllä ollut hieno reissu, ei voi kuin hattua nätisti nostaa. Muutenkin on juttu todella hyvä, kalat upeita ja kaikesta huolimatta pitää mainita myös tuo maisemakuva railosta, eikö siihenkin ois riittäny joku vähän tavallisempi edes... : ) Aivan käsittämättömän upea kuva. : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla että jutut kelpaa! :D Ja kiitokset sinnekin suuntaan tasurintekijälle, on nuo siun tekemät kevennetyt vaan kovia pelejä!

      Poista