keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

29.4

Tänään kabanossin kanssa lähivesillä n.5h sessio. Ei ollut mitään tärppien juhlaaikaa mutta sentään 4 kalaa ylös joista yksi oli parempi  ( 6.24kg/100cm). Ainoastaan spinnerit kelpasivat.



                                             


-Amatöörikalastaja

maanantai 28. huhtikuuta 2014

27.4. Iso J:n kanssa iltapistolla

Lähdettiin Iso J:n kanssa lyhyelle parin tunnin iltapistolle lähivesille.
Heti ekasta ankkuripaikasta onnistuin saamaan Pikeboyn tekemällä spinnerillä reilu nelosen.

4,1 kg
Vähän eteenpäin ja Iso J:llä tärppi spinneriin josta mukavat pyörteet pintaan. Ei ollut ihan puikkari...
Enempää tapahtumia ei tuolta kaislikkopätkältä kuulunut joten päätettiin vaihtaa paikkaa ja tulla kokeilemaan aloituspaikka uudelleen vielä iltahämärissä.

Seuraavalta paikalta saatiin pari haukea veneeseen asti, suurempi Iso J:n reilu kolmonen.

Iso J:llä tilanne päällä

Iltahämärissä käytiin vielä kokeilemassa aloituspaikka uudelleen. Heti alkuun karkuutin spinneristä puikkarin ja kohta sain pari pari puikkaria veneeseen asti. Iso J:llä oli lopussa vielä yksi kunnon tärppi mutta sitä ei valitettavasti päästy näkemään.

Illan saldo 5 haukea veneeseen asti ja muutamat tapahtumat päälle. Jälleen kaikki kalat spinnereillä tynkäkaislan sisältä. Parhaiten tapahtumia Pikeboyn tekemään PuMu-väriseen spinneriin.

-Suurkalastaja

26.4 ja 27.4

Lauantaina IsoJiin kanssa uusilla mestoilla heittelemässä. Neljä kalaa ylös, joista isoimpana IsoJiin Pigin spinneriin napsunut 5,3kg. Kaikki kalat ja tapahtumat spinnereihin.


-Kabanossi

Sunnuntaina Kabannossin kanssa vesillä.Alkuun näytti hyvältä kabanossilla heti ekalla heitolla kala kiinni mutta pääsi irti, itselle samast kohtaa päivän avauskala ja kabanossille myös samasta paikkaa puikkari ylös.
Sitten siirtymä eri paikoille joista 3 kalaa isoin 2,7kg + muutamia tapahtumia, muuten aika hiljaista.
Palattiin takaisin aloituspaikoille josta nousi 2 puikkaria jotka jäivät viimeisiksi kaloiksi.


-Amatöörikalastaja

26.4. Vaikea päivä hienossa kelissä

Lauantaina käytiin kaverin kanssa heittämässä 8 h reissu. Rannasta lähdettiin liikkeelle vähän ennen kahta ja heitettiin iltakymmeneen asti.
Lähdettiin vähän kauemmas paikoille jonne saman kaverin kanssa tehtiin huippureissu pari viikkoa sitten, silloin päivän saldona oli 3 yli metristä.

Ottilahdesta saatiin heti alkupätkältä muutamia kontakteja spinnereihin kaislan sisältä ja pari kalaa veneeseenkin asti, suurempi laiha ja kutenut 4,2 kg.



Sitten heitettiin hetki tyhjää kunnes kaislan sisältä iski kaverin heittämään Real Eeliin selkeästi parempi kala joka kuitenkin irtosi lähes samantien. Hiukan harmitti, otteista päätellen ei ollut todellakaan ihan puikkari kyseessä.
Lahden perältä saatiin muutama kala spinnereillä, suurimpana kaverin 4,6 kg/94 cm käärme.

4,6 kg antautuu
4,6 kg/94 cm

Kuuden jälkeen tehtiin siirtymä lahtialueelle josta Kabanossin kanssa onnistuttiin pääsiäisenä saamaan lähes kaikki reissun kalat. Vesi oli täällä samentunut mutta ei ollut kuitenkaan toivotonta maitokahvia.
Tynkäkaislan sisältä onnistuin saamaan yhdestä ankkuripaikasta spinnerillä pari haukea joista suurempi n. kolmonen. Hetkeä myöhemmin kaverille parin kilon kala, sitten tapahtumat loppuivat kokonaan.
Da Bush on kelvannut jälleen
Muutama ankkuripaikka vielä heitettiin mutta kaloja ei vain kuulunut. Kutu oli selvästi vielä päällä, sen verran lätisi rantakaisloissa.


Iltahämärä alkoi painaa päälle ja mietittiin kuumeisesti mikä on seuraava siirto. Päätettiin heittää yksi ihan uusi lyhyt pätkä ja sitten panostaa illan viimeiset hetket paikkaan josta Kabanossin kanssa saatiin pääsiäisenä pari kontaktia metriluokan kaloihin.
Ensimmäinen paikka tarjoili tyhjää ja siirryttiin illan viimeiselle spotille. Taisi olla toinen heitto niille holleille missä oli havaintoja metrikaloista ja spinneriä vietiin. Tärpistä ei tuntunut puikkaria isommalta mutta jälleen kerran arviot meni pieleen. Kala tuli syvällä venettä kohti ja arvasin heti ettei ole ihan puikkarista kyse.
Kohta oli päivän pelastus liplockissa, 6,1 kg/97 cm.


6,1 kg/97 cm

Tuon jälkeen vielä pari kalaa joista suurempi reilu kolmonen, sitten oli aika lähteä ajelemaan takaisin. Päivän saldo kahteen mieheen 11 kpl joten ei ollut kovin hurjaa ottia. Spinnerit jälleen ihan ylivoimaisia antaen kaikki kalat. Parhaiten puri hopeiseen Savagearin Da Bushiin.

-Suurkalastaja

perjantai 25. huhtikuuta 2014

24.4 Koko tiimin voimin vesillä!

Iltapistolle lähdettiin tällä kertaa koko tiimin voimin, toisessa veneessä Iso j + Kabanossi, toisessa allekirjoittanut + Amatööri kalastaja.
Tärppien juhlaa ei tosiaankaan ollut. Osa kaloista vielä kudulla mutta osa oli onneksi myös saalistuspuuhissa tynkäkaislan seassa. Salakat sai taas iltahämärissä kyytiä ja yhden parikiloisen kurkusta pilkisti särjen pyrstö. Spinnereillä kepitettiin 6 haukea veneeseen asti ja jokunen tärppi kaupan päälle. Suurin oli minulle osunut 5,3 kg joka oli muuten jo kutenut. :)

Illan suurin, 5,3 kg

-Suurkalastaja

Pikaisia pistoja

Tiistaina Suurkalastajan ja IsoJiin kanssa pikaisella muutaman tunnin pistolla. Kaikki saivat munat pois padasta. Suurkalastajalle kolme kalaa, itselle yksi ja IsoJiille myös yksi. Kaikki kalat 2-3kilon väliin, Suurkalastajalla kaksi parempaa kalaa irti.



Keskiviikkona IsoJiin kanssa puolen tunnin pistolla. Ainoana kalana ja tapahtumana Pigin spinnerin kelpuuttanut 5,88kg haaki.


-Kabanossi-

torstai 24. huhtikuuta 2014

21.4. Iltapisto Iso J:n kanssa

Tiimin jäsen Iso J:n kanssa lyhyellä parin tunnin iltapistolla lähikaisloilla.
Kutumulinaa ei kuulunut enää juurikaan, vaan kalat ajoivat salakkaa tynkäkaislan sisällä. Vähän näytti siltä että ainakin osa on jo kutenut.
Kolmonen
Spinnereillä onnistuin saamaan 3 kalaa, n. 1,5 kg, 3,4 kg ja 4,7 kg. Iso J:lle tällä kertaa mp:t vaikka muutama kontakti oli hänelläkin. Todella pirteitä kaloja siiman päällä, raivolla paukuttivat spinneriin. Reissun suurin oli sen verran raju tapaus siiman päässä että harvoin on kesälläkään noin paljon virtaa samankokoisessa kalassa. :)

4,7 kg takaisin















Mukava iltapisto hyvässä kelissä!

-Suurkalastaja

Telttailemassa 19.-20.4.

Lähdettiin Kabanossin viikonlopuksi telttailemaan samoille suunnille minne toisen kaverin kanssa olimme tehneet huippureissun edellisviikonloppuna. Hyvin oli kala ollut purullaan vielä päivää ennen meidän tuloa, kaveri oli saanut uuden enkkansa 10,9 kg ja pari muutakin komeeta.

Mutta pitihän se arvata kun Kabanossin kanssa päästiin mestoille niin meni tosi vaikeaksi. :D
Lauantaina aloitettiin puolen päivän kieppeillä ja heitettiin ihan hämärään asti.
Molemmille avauskalat melko nopeasti mutta sen jälkeen tapahtumat olikin tosi tiukassa.
Kabanossin avauskala
Iltapäivällä oli useamman tunnin tärpitön hetki, illemmalla sentään vähän parani mutta helppoa ei todellakaan ollut missään vaiheessa. Heitettiin ison kalan lahti päivän aikana kaksi kertaa tosi tarkasti läpi ilman toivottua tulosta. Muutamia puikkareita saatiin ja Kabanossilla arviolta vitonen irti.
Kulman takaa ihan uudelta paikalta löydettiin sitten kunnon kalaa iltahämärissä, ensin Kabanossilla spinnerissä varma metrihauki kiinni ja hetkeä myöhemmin minulla saman kokoluokan kala seuraa spinneriä.
Päivän saldo 8 haukea kahteen mieheen, suurin Kabanossin nelonen. Oikeastaan kaikki tapahtumat kaislan sisältä spinnerbaiteilla, jerkeillä ja kumeilla sai heittää ihan tyhjää. Kutuhommat jo osittain käynnissä ja kalastus tosi vaikeaa.

Nelonen antautuu


Sunnuntaina nukuttiin myös pitkään ja vesillä oltiin vasta yhden kieppeillä. Kun teltasta kömmittiin ylös ei näky juuri herättänyt uskoa kalantuloon. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja meri on ihan peilityyni. Mukava keli kalastaa mutta saaliin kannalta tuskin paras mahdollinen. Itsellä kävi jopa mp-reissukin mielessä mutta ihan niin vaikeaa ei sentään ollut...

Alkuun ronkittiin ison kalan lahti läpi, se oli taas pettymys antaen ainoastaan yhden puikkarin Kabanossille.
Jatkettiin eteenpäin mutta hiljaista oli edelleen. Pari kertaa nähtiin matalassa kun metriluokan hauki lähti venettä karkuun. Kiinnostus vieheitä kohtaan nolla.
Neljän aikoihin päätettiin tehdä pieni siirtymä kokonaan uudelle lahdelle.Lahti olikin todella hyvännäköinen ja lähdettiin pommittamaan laajaa tynkäkaislaa spinnereillä kun oikeastaan kaikki viikonlopun tapahtumat olivat tulleet sillä konstilla. Eipä mennyt pitkään kun Kabanossin spinneriin iski. Selkeästi parempi kala mutta muutaman potkun jälkeen irti...
Tuon jälkeen saatiin pieneltä alueelta useampia kaloja lyhyeen hetkeen, suurimpana 5,4 kg.

5,4 kg spurttaa takaisin!

Jatkettiin eteenpäin ja tapahtumia tuli tasaisen harvakseltaan. Vaikka kutu oli selkeästi päällä oli osa kaloista ihan syönnillään, salakat saivat kovasti kyytiä kaislan sisällä. Suurin osa saamistamme kaloista oli parin kilon luokkaa ja ilmeisesti kuteneita.
Iltahämärissä saatiin taas kontakteja isompiinkin kaloihin. Ensin pari kunnon tärppiä ja sitten Kabanossin heittämää Lindyä lähti seuraamaan kunnon vana. Ei tarjous kelvannut ja kala jätti jälkeensä vain kunnon pyörteet. Ei ollut ihan pieni... Mieleen jäi myös hetki kun nelosen hauki iski Lindyyn kun siimaa oli pihalla alle metri. Komeasti ampui kaukaa sivulta kiinni spinneriin!

4,6 kg

Kabanossilla tilanne päällä!



Hämärään asti heitettiin taas ja tapahtumia tuli ihan loppuun asti. Päivän saldo 14 haukea kahteen mieheen, suurin 5,4 kg. Selkeä petraus edellispäivästä vaikka vaikeaa olikin edelleen.

Mukava viikonloppu vesillä hyvässä seurassa vaikka saaliilla ei juhlittukaan!



-Suurkalastaja

Kelluntarenkailemassa 14.4. & 16.4.

Parina iltana käytiin heittämässä perhoa kelluntarenkaasta ihan uudella lahdella.
Maanantaina oltiin Kabanossin kanssa kahdestaan liikkeellä. Reissu alkoi huonosti kun heti alkuun toisesta räpylästä katkesi hihna. Onneksi oli sen verran narua mukana että sain räpsän kestämään jalassa reissun ajan.
Pari-kolme tuntia ehdittiin heittää ennen hämärän tuloa, siinä ajassa käytettiin ylhäällä neljä perushaukea ja joitakin tärppejä päälle.
Ihan kiva iltapisto. :)







Keskiviikkona 16.4. tultiin uudestaan samalle lahdelle, tällä kertaa kolmen miehen voimin liikkeellä. Kun edellisreissulla katkesti räpylästä hihna niin nyt oli sitten toisen räpylän vuoro... Meinasi alkaa jo ihan kunnolla masentamaan, mutta onneksi oli taas narua mukana joten vesille päästiin.
Kaikki lähti eri puolille lahtea joten joka kulma tuli ronkittua läpi. Alkuun oli tosi hiljaista, kunnes kaveri onnistui löytämään eräältä pätkältä kalaa ja koukutti siitä lyhyessä ajassa useampia haukia. Meillä Kabanossin kanssa oli juoni vähän hukassa mutta saatiin sentään munat padasta. Loppusaldona kolmeen mieheen 9 haukea, suurimmmat kolmosen kaloja. Kaverilla oli pari kunnon tärppiä joten isompaakin kalaa pyöri mestoilla.





-Suurkalastaja

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

12.4. Tuplakymppipäivä!

Lauantaina lähdettiin vesille aamupäivällä vähän ennen yhtätoista. Tarkoitus oli lähteä ihan uusia paikkoja kokeilemaan ja jättää edellisviikonlopun hotspot rauhaan. Pitkän ajon jälkeen saavuttiin aloituspaikkaan. Heti ekasta paikasta iski kaverille kunnon kala mutta irtosi harmittavasti muutaman potkun jälkeen....
Sitten menikin pitkän aikaa ilman mitään tapahtumia, hyvännäköisiä mestoja koluttiin läpi mutta ei mitään tapahtumia vaikka tarjottiin niin perhoa, jerkkiä, spinneriä kuin shadiakin. Pieni epäusko alkoi jo hiipiä mieleen, olisiko pitänyt kuitenkin lähteä tutummille paikoille?

Päätettiin kuitenkin jatkaa vielä vähän kauemmas paikkaan joka kartassa näytti todella hyvälle. Perille päästyä huomattiin että paikka todellakin oli lupaavan näköinen ja vesikin oli huomattavasti kirkkaampaa kuin aiemmilla paikoilla. Motivaatio nousi välittömästi ja alettiin heittää ihan uudella innolla.
Taisi olla toinen ankkuripaikka kun kaverin Lindyyn iski päivän avauskala, 6,3-kiloinen. Nyt alkoi näyttää jo ihan hyvältä, mutta vielä parempaa oli tulossa...

6,3 kg

Muutama heitto myöhemmin kaverin heittämää Lindyä vietiin kaislan reunassa uudelleen, tällä kertaa vähän raskaammin. Kun kala näyttäytyi ekan kerran oli heti selvää että nyt menee kymppi rikki! Kohta kaveri kauhaisi liplockiin kunnon possun, mittaa kalalta löytyi 105 cm ja painoa 10,55 kg, kaverin uusi enkka! Mahaa ja selkää kalalla oli sen verran että kala muistutti jo enemmän hyljettä kuin haukea. ;D



10,55 kg/105 cm

Tuosta alkoikin sitten mukava syöntipiikki jonka varmasti muistaa lopun ikää. Reiluun neljään tuntiin käytettiin veneessä 33 haukea. Tapahtumia tuli vähän väliä ja tuplatärppejäkin oli useita.
Kaveri kruunasi huikean illan saamalla vielä toisen kymppikalansa samalle päivälle, 10,15 kg/110 cm! Ihan jäätävää! Itsellä suurimmaksi jäi 8,4 kg/103 cm ja yli vitosen kaloja saatiin yhteensä 6 kpl.
Kala oli nyt aavistuksen verran matalammassa kuin aiemmilla reissuilla, parhaiten tapahtumia tuli tynkäkaislikon sisältä 1-1,5 m vedestä. Vesi oli noussut jonkin verran joten sillä saattoi olla osuutta asiaan. Spinnerbaitit olivat ihan ylivoimaisia, shadilla muutama kala ja jerkillä yksi, kaikki loput spinnereillä. Keltainen SG Da Bush sekä kelta-ruskea & valko-harmaa Lindy olivat liekeissä.

10,15 kg/110 cm

8,4 kg/103 cm


Kaiken kaikkiaan ihan huikea reissu, kannatti jälleen kerran yrittää loppuun asti! Nyt on taas löydetty yksi hotspot lisää, tuonne täytyy päästä pian uudelleen!

-Suurkalastaja

11.4. Iltapistolla huonossa kelissä

Kaverin kanssa lähdettiin koulun jälkeen iltapistolle sateiseen ja tuuliseen keliin. Mentiin suoraan lahteen josta saatiin edellisviikonloppuna mukavasti kalaa, sinne ei tuulikaan osuisi kovin pahasti. Vesi oli ilmeisesti kovien tuulien takia hieman samentunut edellisreissusta. Ei annettu sen häiriä ja alettiin ronkkia lahtea tarkasti läpi ankkurista heitellen.

Ekasta ankkuripaikasta sain puna-valkoisella Relaxin shadilla reissun avauskalan, 4,6-kiloisen. Ei kelvanneet jerkit tälle kalalle vaikka niitäkin tarjottiin, shadi siiman päähän ja toisella heitolla kala kiinni. Hauki ottaa mihin vaan. ;)

4,6 kg shadilla

Jatkettiin saman ankkuripaikan ronkkimista ilman tapahtumia. Muutama erilainen jerkki ja shadi oli jo käynyt uimassa ja vuorossa oli puna-keltainen Tokun Rapis. Pitkä heitto ihan rantaviivaan paikkaan johon oli jo monesti tarjottu muitakin vieheitä ilman tapahtumia. Muutama kammenpyöräytys, stoppi ja kala kiinni. Kala käyttäytyi oudosti siiman päässä, välillä potki kuin puikkari ja välillä ei meinannut tulla mihinkään. Kävi jo kylkilahna mielessä mutta kun kala sitten tuli syvällä venettä kohti oli heti selvää että hieman paremmasta hauesta on kyse. Kohta oli BFT:n säkissä punnittavana karvan verran alle suurhauki, eli 6,9 kg/99 cm.

Ei ihan suurhauki ;)
Muutama ankkuripaikka vielä heitettiin läpi, sitten oli alkoi olla sen verran märkä olo ettei touhusta oikein enää nauttinut ja lopetettiin kerrankin hyvissä ajoin tunti ennen pimeää. Loppureissusta vielä muutama tärppi, kaverille yksi puikkari ja harmittava ison kalan karkuutus muutaman potkun jälkeen. :(

-Suurkalastaja

5.4-7.4

5.4
Lauantai päivänä amatööri kalastajan kanssa lähimestoilla heittelemässä. Ensimmäiseltä ankkuripaikalta amatööri kalastajalle iski spinneriin 4,3kg kala, tuon jälkeen olikin hiljaista. Päätettiin mennä koittamaan toista reunaa jossa oli vähän kirkkaampaa vettä ja sieltä nousi kaksi puikkaria. Tämän jälkeen lähdettiinkin takaisin kämpille. Illalla käytiin vielä lyhyellä pistolla jolla saatiin vielä kolme kalaa.



6.4
Yksin lähes koko päivä vesillä. Kahdeksan kalaa kävi veneessä joista suurimpina kaksi +4kg kalaa.
Yksi paremman tuntuinen jerkistä irti, vitosen-kutosen kala spinneristä irti, eikä puikkaritkaan tuntuneet oikein pysyvän kiinni. 


7.4 
Suurkalastajan ja kaverin kanssa pikaisella iltapistolla. Todella heikkoa oli, veneessä kävi kolme puikkaria.


-Kabanossi-

maanantai 14. huhtikuuta 2014

6.4. Kymppi rikki!

Kaverin kanssa startattiin vesille aamupäivällä kymmenen jälkeen. Keli oli sellainen joka ainakin syksyisin usein toimii, tumma pilvikeli ja tuuli lounaasta. Alkukevään kalastuksesta kyseisessä kelissä ei kokemuksia ollut joten oli mielenkiintoista nähdä mitä tulee tapahtumaan...

4,7 kg lähdössä takaisin
Suunnattiin samaiseen lahteen josta edellispäivänä löydettiin kalaa. Alku oli tosi hiljainen, ekoista ankkuripaikoista tuli vain muutama tärppi ja pari puikkaria ylös asti. Saavuttiin edellispäivän parhaalle ottikulmalle ja vaihdoin siiman päähän PuMuksi tussatun Doombell T-Witchin. Taisi olla toinen heitto kun siihen iski pirteä 4,7-kiloinen, kala hyppäsi jopa puolittain ilmaan mikä ei tähän aikaan vuodesta kovin normaalia ole. Samasta ankkuripaikasta sain vielä samalla vaapulla parikiloisen, sitten päätettiin vaihtaa paikkaa.



Lähdettiin kokeilemaan lahden ulkoreunaa johon tuulikin osui paremmin. Kaislanreuna oli astetta syvempää kuin itse lahdessa. Ekasta ankkuripaikasta karkuutin puikkarin ja paria ankkuripaikkaa myöhemmin kaverin heittämään perhoon iski vähän paremmin. Kala taisteli perhovavan päässä hiukan eri tavalla kuin jäykän jerkkivavan, hetki meni ennenkuin kala edes näyttäytyi. Veneessä kävi irrotettavana nätti 5,8 kg, kaverin uusi perhoenkka.

5,8 kg antautuu

Taisi olla seuraava ankkuripaikka kun heittämääni Pikeboyn spinneriin iski vähän puikkaria isompi, ja veneessä kävi pyörähtämässä päivän toinen +vitonen, 5,6 kg.



Tuon kalan jälkeen koluttiin pari ankkuripaikkaa läpi ilman tärppejä. Sitten kelpasi Savagearin 19 cm Herring Shad, pitkään stoppiin painava tärppi ja kala kiinni. Kala tuli syvällä venettä kohti joten ihan pikkupuikkarista ei ollut kyse. Pienet väännöt veneen vierellä ja 6,4 kg jedda liplockiin. Hauki oli imaissut shadin todella syvälle kuten kuvasta näkyy.



Kun lahden ulkoreuna oli ronkittu huolella läpi, päätettiin vielä kokeilla uudestaan itse lahtea vaikka se aamulla olikin tosi vaisu. Aikaakin oli sopivasti vielä pari tuntia jäljellä.
Heti ekasta ankkuripaikasta kaveri sai jerkillä reilu nelosen ja muitakin tapahtumia oli joten meininki vaikutti selkeästi paremmalta kuin aamulla.

Edellispäivän parhaalla ottikulmalla tapahtui sitten jotain mitä olen pitkään odottanut. Valitsin siiman päähän PuMuksi tussatun 30 cm Real Eelin ja taisi olla toinen heitto kun se tarjous kelpasi. Heti tärpistä tiesin että nyt on jotain isoa siiman päässä. Kala tuli pintaan riehumaan ja samaan aikaan kaveri alkoi huutaa että nyt menee kymppi rikki! Itse en ihan vielä uskaltanut tuulettaa kun kala näytti olevan aika huonosti kiinni eikä se omaan silmään niin isolta näyttänyt vedessä. Pienet väännöt veneen vieressä ja kala liplockiin. Kala tuntui sen verran isolta että olin itsekin jo aika varma että siinä se ensimmäinen kymppikala vihdoin on!
Ja niinhän se oli, vaaka näytti 10,7 kg ja mittanauha 109 cm. Muutamat kuvat ja enkkakala takaisin kasvamaan!




Tuon jälkeen oli takki aika tyhjä. Pari ankkuripaikkaa vielä heitettiin ja muutama 2-3 kg perushauki kävi veneessä. Sitten oli aika iskeä kamat kasaan ja lähteä ajelemaan rantaan. Loppusaldona 16 haukea joista 4 kpl +5 kg, hieno päivä jonka kruunasi uusi enkka!

-Suurkalastaja

perjantai 11. huhtikuuta 2014

5.4. Vaikeuksien kautta voittoon!

Aamupäivällä lähdettiin kaverin kanssa vesille kymmenen jälkeen, tarkoitus oli olla koko päivä vesillä.
Kova tuuli oli samentanut vettä laajalla alueella eikä ankkurikaan meinannut tuulessa pitää joten päivä sai aika huonon alun. Tarkoituksena oli mennä heti alkuun erääseen lahteen joka olisi tuulensuojassa ja siellä riittäisi kalastettavaa moneksi tunniksi. Kokeiltiin matkalla yksi suojaisa saarenreuna josta sain jerkkiin tärpin.
Jatkettiin kohteeseen mutta lahden suulla huomattiin pettymykseksi että siellä oli jo porukkaa joten suunnitelmat meni ihan uusiksi ja samalla motivaatio vähän lopahti. Kova tuuli rajasi heitettäviä paikkoja ja mielessä kävi jo että tuleeko kalastuksesta tänään oikein mitään. Hetken aikaa heiteltiin lahdessa muiden seassa ja sainkin jerkkiin yhden tärpin. Kalastuspainetta oli kuitenkin sen verran että lähdettiin etsimään omia mestoja.

Läheisen saarenreunasta heitettiin pieni pätkä nopeasti läpi, tarkkaan kalastukseen ei ollut mitään saumoja kun ankkuri ei pitänyt ollenkaan. Tuolta pätkältä otti kuitenkin jerkkiin päivän avauskala ja kaverille samanlaisen seurio.


Saaren toiselta puolelta kaverikin sai kalan joten saatiin sentään molemmilta munat padasta. :) Tilanne näytti kuitenkin huonolta, kovan tuulen takia ei moneen paikkaan ollut mitään asiaa eikä meillä oikein ollut mitään hajua mihin päin lähtisi. 


Evästauon jälkeen päätettiin lähteä kokeilemaan erästä lahtea joka olisi edes vähän tuulensuojassa. Lahden suulta alkoi jerkkeihin napsua puikkareita harvakseltaan, jokaisesta ankkuripaikasta jotain. Tunnelma veneessä alkoi pikkuhiljaa nousemaan ja muutaman puikkarin jälkeen löydettiin vihdoin reilummin kalaa.
Yhdestä ankkuripaikasta saatiin pieneltä alueelta kymmenkunta kalaa suurimman osan ollessa nättiä 3-4 kg kalaa. Kaloja tuli jerkeillä ja shadeilla, mutta shadeilla selvästi paremmin ja isompia. Kaverin "Cotton Candy"-värinen Fox oli ihan ylivoimainen. Itse yritin löytää ottipeliä uistinta ahkerasti vaihtamalla ja välillä sainkin aina jonkun ottamaan mutta mitään kunnon tykkiä en onnistunut löytämään. Kaverin Foxiin sen sijaan paukkui tasaiseen tahtiin.

Cotton Candy on taas kelvannut!

Seuraavatkin ankkuripaikat antoi tapahtumia ja huonosti alkanut reissu oli yhtäkkiä muuttunut ihan tapahtumarikkaaksi. Vähän väliä oli jotain tapahtumaa ja koko ajan oli tunne että hetkenä minä hyvänsä nasahtaa. Kaloja tuli kaislan reunasta ja kaukaakin kaislasta, mutta kaislan sisältä ei oikein mitään. Kun kaislanreuna oli ronkittu huolella läpi päätettiin mennä ankkuriin keskemmälle lahtea kun kalaa tuntui olevan kaukanakin kaislasta. Ja se kannatti!

Alkuun kaverille muutama hyvä tärppi ja sitten minulle nelonen PuMu-värisellä Real Eelillä. Hetki hiljaista ja sitten kelpasi kaverin heittämä "Cotton Candy" Fox. Pintakäynnin ja potkujen perusteella veikattiin 3-4 kg peruskalaksi mutta kun kala tuli veneen vierelle pysytelle syvällä alkoi vähän epäilyttämään. Kala tuli veneen vierellä pintaan ja kaveri nappasi sen samantien liplockiin. Heti oli selvää että metri rikkoutuu! Veikattiin sitä kasin kalaksi mutta jostain syystä silmäpuntari valehteli tällä kertaa pahasti ja puntariin nasahti mukavat lukemat, 9,8 kg! Mittaa pitkältä ja hoikalta kalalta löytyi 112 cm. Muutama kuva ja kala takaisin kasvamaan. Reissu sai hienon kruunauksen ja muutamat ylävitoset tuli siinä heitettyä!




Viimeisen tunnin aikana saatiin vielä muutama kala, suurimpina kaverin 5,7 kg ja minun nelonen. Kaverin "Cotton Candy" Foxiin paukutti ihan kunnolla, itse en saanut oikein mitään toimimaan ja tärpit oli harvassa.
Kahdeksan kieppeillä laitettiin kamat kasaan. Reissun loppusaldo oli 23 kalaa, keskipaino yli kolmen kilon. Yksi parhaista haukipäivistä ikinä, jälleen kerran kannatti yrittää loppuun asti vaikka alku näyttikin huonolta!

-Suurkalastaja

4.4 pikainen iltapisto

Perjantaina päätettiin käydä pikaisella iltapistolla Suurkalastajan ja yhden kaverin kanssa lähikaisloilla.
Heti ensimmäisestä ankkuripaikasta 5 kalaa joista parhaana kaverin vetämä 7kg/95cm.

Tuon jälkeen syönti hiipuikin ja ylhäälle nousi enään yksi puikkari...

-Kabanossi-